perjantai 9. syyskuuta 2016

Blogisiivous

Seuraavan kahden viikon aikana aion pistää blogin uuteen uskoon. Tästä johtuen sivulla voi olla kuolleita linkkejä ja muuta epämääräistä.

Ideana on yhdistää kaksi blogiani loogiseksi yhdistelmäksi, poistaa osioita joiden en koe palvelevan enää mitään tarkoitusta ja ehkä myös siistiä ulkoasua.

Pahoittelen tästä johtuvaa sotkuisuutta ja muuta sekaannusta.

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Postipäivä | TAYS:in ilmoitus

Sain muutama viikko sitten postissa ilmoituksen lähetteen saapumisesta.

Tekstisisältö oli seuraavanlainen:

"Tekemämme arvioinnin perusteella kutsumme sinut 11.11.2016 mennessä Tampereen yliopistolliseen sairaalaan (TRANS-polikliniikka). Tavoiteaikasi on asetettu hoidon tarpeen ja ajanvaraustilanteen mukaan."



Innostukseni oli kirjeen saadessani huomattavaa. Samoin hermostuminen ja varmuuden vuoksi -jännittyminen. Käytännössä kyseessä oli kuitenkin vain esileikin esileikki "leikissä", johon olen pyrkimässä.

Vähän kuin ilmoitus siitä, että Nälkäpeli lähestyy, vaikka kaikki tietävät sen kuitenkin.


Mutta se on kuitenkin jotain! Enkä osannut odottaa tuotakaan vielä, luulin, että saan vain kirjeen ajasta joskus puolen vuoden sisällä. Nyt minulla on deadline. Pääsen TAYS:iin marraskuussa viimeistään.

maanantai 15. elokuuta 2016

Sukupuoli-identiteetti sosiaalisessa mediassa, #1

Tämä on luultavasti ensimmäinen osa pitkälle sarjalle aiheeseen liittyviä blogikirjoituksia. Kenties siitä pitäisi pahoitella jo etukäteen?



Viime aikoina olen laajentanut ns. ulostulojeni määrää. Olen kertonut entiselle seurustelukumppanille, potentiaaliselle parisuhdesäädön kohteelle ja läheisimmille ystäville. 




Yksi ulostuloista oli AMA-ketju suomenkielisessä Redditissä. En tiedä, tuliko kukaan siitä hullua hurskaammaksi. Mutta tuntui hyvältä, kun asia aiheutti lähinnä myönteisiä reaktioita ja aidolta vaikuttavaa kiinnostusta.



Entisen seurustelukumppanin kanssa keskustelu on ehkä ollut syvällisintä ja pitkäjännitteisintä. Olemme puhuneet niin siitä, miten sukupuolisuuteni vaikuttaa ajatuksiimme suhteestamme kuin siitä, miten prosessi etenee.

Ystävien kanssa juttelu on ollut pintapuolisempaa. Lähinnä ovat kyselleet, millä nimellä minua pitäisi kutsua, mitkä pronominit suvaitsen (tämä koskien lähinnä englanninkieltä, kiitos suomen neutraalien persoonapronominien). Ystäväpiirini on juuri sitä, mitä poliittisesti oikeammalle sitoutunut nuori kirkasotsa voisi kutsua kauhuissaan punaviherliberaaliksi. Ts. en ole viimeinen enkä ensimmäinen transihminen, jonka kanssa he juttelevat vapaaehtoisesti elämänsä aikana niin, että transaiheet nousevat usein pinnalle.

Olen saanut paljon tilaa ystäviltä ja perheeltä ajatella asioita ilman mitään painostuksia. Jopa vähän liikaa. On helpompi vastata esitettyihin kysymyksiin kuin aloittaa jutustelu uusista oivalluksista oma-aloitteisesti. Eikä hiljaisuus kerro itsessään, mitä huolenaiheita vaikkapa vanhemmillani on.



Ulostulot tuovat esiin ajatuksia sosiaalisen median käyttämisestä. Olen muutamilla käyttämilläni verkkosivuilla vaihtanut kaikessa hiljaisuudessa sukupuoleni mieheksi. Facebook, Twitter ja muu main road -some saavat olla vielä rauhassa. En ole valmis sukulaisten ja kylänmiehien uteluihin - ja niin ikävää kuin se onkin myöntää, kauhisteluihin ja moralisointiin.

Harvoin sitä on tullut ajatelleeksi, mutta sukupuolen havainnointi vaikuttaa myös internetsissä. Suhtaudun itsekin eri tavalla niihin käyttäjiin, jotka ovat ruksanneet miehen sukupuolekseen kuin niihin, jotka ilmoittavat olevansa naisia.

Eihän sillä mitään oikeaa merkitystä ole, kuka on mies ja kuka on nainen ja kuka on jotain muuta. Mutta jos henkilöstä tietää vaikkapa vain iän ja sukupuolen, oletukset helposti rakentuvat stereotypioille, jotka pohjaavat noihin kahteen tekijään. Mielikuva 14-vuotiaasta pojasta on ihan jotain toista kuin 23-vuotiaasta naisesta tai 31-vuotiaasta muunsukupuolisesta.

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Sairausluokituksesta eroon?

Kuvankaappaus Helsingin Sanomien nettisivuilta 29.7.

Tämän päivän Helsingin Sanomissa on lyhyt uutisartikkeli merkittävistä muutoksen tuulista. Artikkelissa kerrotaan lyhyesti maailman terveysjärjestö WHO:n suunnittelemasta päivityksestä ICD-luokitukseen.

Wikipedia selventää käsitettä:
"International Statistical Classification of Diseases and Related Health Problems (lyh. ICD) on kansainvälinen tautiluokitusjärjestelmä, jonka WHO on kehittänyt."

ICD:n merkittävyys on siinä, että myös suomalaiset hoitosuositukset pohjautuvat siihen hyvin voimakkaasti. WHO vaikuttaa suuresti kansainväliseen mielenterveyshoitoon ja sen standardeihin.

Mikäli WHO poistaa suunnitelmiensa mukaisesti transsukupuolisuuden ICD:stä, se vaikuttaa suuresti asenneilmapiiriin ja vaikuttaa varmasti hyvin nopealla aikajänteellä etenkin teollistuneisiin länsimaihin. Tautiluokituksen poistumisella voidaan tukea juridisia muutoksia transsukupuolisten oikeuksien takaamiseksi. Esimerkiksi pakkosterilisointia vastustava Amnesty olisi varmasti mielissään muutoksesta.


Henkilökohtaisesti pelkään, että kaavailtu muutos kaatuu vanhan polven lääkärien konsultointiin tai yleiseen vastustukseen psykologisella kentällä. Kuitenkin sukupuolivähemmistöjen asiat ovat olleet viime aikoina totuttua enemmän framilla ( Iltalehden juttu tv:ssä esiintyneestä transmiehestä, Sisuradion haastattelussa tasa-arvokonsultti, SDP:n varapuheenjohtajan haastattelu Demokraatissa jne. ). Televisiossa on pyörinyt useampikin ohjelma aiheesta: amerikkalaisen urheilu- ja viihdejulkimon Caitlyn Jennerin tarina sekä nuoren transpojan Jazzin oma sarja.

Transihmiset eivät ole enää suurelle yleisöllekään täysin vieraita. Marja-Liisa Aalto on ainakin nimenä tuttu monelle. Ehkä terminologian osalta monella olisi preppaamista, mutta itse koen julkisen keskustelun menneen positiivisemmille raiteille.


Nyt viimeistään olisi aika hoitaa homma kotiin, WHO.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Marja Björk: Poika | Yhden transihmisen kasvutarina

Björk, Marja: Poika
Like Kustannus Oy 2013
215 s.


"Marion eli Makke on aina tiennyt olevansa poika. Perhe yrittää pakottaa Makkea tytöksi ja suojella häntä ulkopuolisilta. Välillä äiti tuntuu tajuavan lastaan ja välillä taas ahdistaa hänet nurkkaan. Naiseksi kasvaminen, pukeutuminen, kaverisuhteet, koulunvaihdot, seurustelu. Muiden nuorten ilon aiheet ja arki ovat Makkelle pelottava temppurata, jolla hän taiteilee yksin."



Sitatoimani synapsi takakannesta sai minut tarttumaan Marja Björkin teokseen Poika. Takakannessa todetaan myös kirjan olleen Finlandia Junior -palkintoehdokkaana 2013. Lisäksi teos perustuu Björkin pojan omiin kokemuksiin nuoruudesta ja kasvusta.

En haluaisi spekuloida, kuinka vahvasti teos sitoutuu todellisuuteen. Lukija ei kuitenkaan voi välttyä huomaamasta, että kirjan tapahtumissa on myös paljon uhkaavuutta - niin perheen puolesta kuin koulumaailmassa ja päähenkilön viettäessä teini-ikäisenä aikaansa Helsingin kaduilla, puistoissa ja kodeissa. Väistämättä tahtoo toivoa, että mahdollisimman paljon tekstistä on fiktiivistä. Vaikka toki sitä arvaa, että tarinakin on hyvin lähellä monen transihmisen kasvutarinaa ja pahimmillaan jopa arkinen kokemus. Kaikkine väkivallan uhkineen ja toteutumisineen.


Makke, tai Marion kuten hahmo on kastettu, saa samanlaiset edellytykset ja raamit kuin moni muukin epäonninen muutama vuosikymmen sitten: hänen ollessaan alle kouluikäinen 1990-luvun lama vie perheen taloudelta pohjan alta. Koti joudutaan myymään pankin pakottamana. Kaiken kruunuksi hänen isänsä kuolee moottoriajoneuvo-onnettomuudessa. Makke joutuu muuttamaan äitinsä ja veljensä kanssa Ruuhka-Suomeen.

Parasta olisi leikkiä poikien kanssa, mutta usein Makke joutuu tyytymään siihen, että leikkikaverit eivät halua tyttöä mukaan juttuihinsa. Häntä eivät kiinnosta mekot tai perinteiset tyttöjen leikit. Mummon ostamat nukenrattaat jäävät pölyyntymään sängyn alle.

Koulussa ei tunnu löytyvän sopivaa muottia olla. Makke syrjäytyy, lihoo ja kärsii perheen heikosta rahatilanteesta ja äidin jaksamattomuudesta. Kirjassa hän useasti mainitsee ymmärtävänsä, että äiti on tehnyt aina parhaansa. Lasten arvostaminen näkyy siinäkin, kun yksi äidin miesystäväehdokkaista saa passit, kun ottaa kontaktia vihoissaan Maken veljeen, Aaroniin.

Makke yrittää hakeutua tyttöjen seuraan lähinnä ihastuksissaan. Hän käy vähän aikaa jopa baletissa, koska myös ihana Heidi on ryhmässä. Heti Heidin lopetettua Makkekin jättää harrastuksen sikseen. Sopeutuminen ei onnistu edes silloin, kun hän saavuttaa hetkellistä kunnioitusta annettuaan neniin ylemmän luokan öykkäröivälle pojalle ja Aaronkin on yllättynyt sisaruksensa sisukkuudesta.


Läpi teini-iän Makke kokee toistuvia konflikteja oletetun homoseksuaalisuutensa, perheen kireiden välien ja epäselvän sukupuolisen ilmaisunsa takia. Valistus kuukautisista ja rintaliivien ostaminen ovat kamalia tilanteita eikä Makke oikein itsekään tunnu tietävän, miksi.

Silloinkin, kun hän alkaa itse käsittämään, ettei ehkä olekaan nainen, oivallus ei käy ihan nopeasti ja kivuttomasti. Suhde Aaroniin ja äitiin on koetuksella moneen kertaan ennen kuin minkäänlaista prosessia aloitetaan. Parisuhteiden vaikeudet eivät hellitä pelkästään sillä, että oma sukupuolisuus alkaa hahmottua.


Tarinaan oli vaikea samaistua. Itselläni meni jonkun aikaa tajuta, että se johtui siitä, että Maken persoona ja taustat ovat niin toisenlaiset kuin omani. Eivät kaikki kuvaukset homoista tai heteroistakaan säväytä kaikkia homoja ja heteroita. Miksi siis kertomukset sukupuolisuudestakaan?

Kirja olisi varmasti tarjonnut enemmän, jos kuuluisin kohderyhmään. Arvelisin, että yläasteikäiselle teos tuntuu voimakkaimmillaan. Kirjan kieli ja kerronta olivat yksinkertaisen oloisia indie-sisältöön turtuneelle. Kuitenkin teos voi olla tärkeä keino esim. teinin ja vanhemman vuoropuhelussa, tai antaa uutta kulmaa siihen, että kaikkien kasvutarinat eivät ole samanlaisia.

torstai 7. heinäkuuta 2016

Juhannus - ja Johanneksen nimipäivä

Vietin perheen kanssa oma-aloitteisesti ensimmäistä nimipäivääni. Tai harjoitusnimipäivää, kuten sitä päädyin kutsumaan.

Sisareni ja hänen miesystävänsä mielestä idea oli oivallinen. He olivat erittäin kannustavia kertoessani siitä, etten taidakaan olla pikkusisko vaan -veli sisarelleni. Sisko jopa kysyi, pitäisikö minua alkaa jo kutsumaan Johannekseksi.

Isä ei oikein kommentoinut, kuten ei aiemminkaan. Äiti taas oli vähän suutahtanut. Hän totesikin, että hänellä on nyt kai surutyönsä ensin tehtävänä. Kun en haluakaan olla enää hänen tyttärensä. Juttu ei mene ihan niinkään, mutta annoin muotoseikkojen olla. Jos minä tarvitsen aikaa, hänkin tarvitsee.

Veli ei ollut paikalla eikä myöhemmin sanonut paljon mitään. Pidän sitäkin silti jonkinlaisena erävoittona.


Ostin kaupasta kahta eri jäätelöä ja kaksi pakettia mutakakkua ja vaikka lompakossa kirpaisi, olin koko ajan jotenkin niin ylpeä. Kaikki olivat ainakin paikalla.



Juhannuksen seutuna tein myös äitini ehdotuksesta listaa "muuttumisen" hyvistä ja huonoista puolista. Tai asioista, jotka pitää huomioida prosessissa. Tässä muutamia seikkoja. Aloitetaan positiivisista:

+ mies vastaa paremmin sukupuoli-identiteettiäni kuin nainen
+ oman seksuaalisen itsen toteuttaminen lähempänä sitä, mitä henkinen puoli jo on
+ nimi vastaisi enemmän itseä, tuntuisi omalta
+ ei tuntuvaa muutosta esim. pukeutumisessa
+ menen suht. helposti läpi miehenä jo nyt
+ miehisempi ääni
+ maskuliinisempi keho
+ käytös minua kohtaan kuin miestä kohtaan
+ minuus ei muutu vaikka keho muuttuisi
+ kuukautiset jää pois
+ rintaliivit jää pois
+ vessa-asiointi
+ miesten vaatteet istuisivat paremmin
+ miehen rintakehä
+ penis
+ "miehen rooli"
+ testot
+ pulisongit / parta / viikset
+ ei kohdistu painetta "onnistua naisena" tai "kasvaa naiseksi"
+ halu kasvaa mieheksi toteutuu
+ kaverit suurin osa tukevia
+ prosessi tosi valvottu Suomessa, vaikea tehdä "vahinkoa itselleen"
+ Suomessa vain matka- ja polikliniikkakulut
+ ahdistus voi helpottaa jos fyysinen ja psyykkinen kohtaavat


Negatiivisia:

- testoja / operaatiota vaikea "salata"
- vanhempi-lapsi -suhde?
- sosiaalinen dynamiikka perheessä voi muuttua
(- lapsettomuus)
- masennus ja ahdistus voivat lisääntyä jos ongelmia prosessissa
- transpoli Helsingissä ja Tampereella: poissaoloja, matkat
- miten kummivanhemmat suhtautuvat
- miten veli suhtautuu
- miten sukulaiset suhtautuvat
- miten asiakkaat suhtautuvat
- miten asiakaspalvelijat suhtautuvat
- miten esim. tulevat työnantajat suhtautuvat
- leikkauksissa aina komplikaatioriski
- arvet
- identiteetti jos ei olekaan homo vaan hetero
- "et ole oikea mies" / "olet kyllä aina tyttö minulle"
- masennus voi aiheuttaa diagnoosilykkäyksiä
- "pysyvä" vähemmistöasema
- selittely / valistajan rooli
- jatkuva prosessista puhuminen
- osa ihmisistä ottaisi etäisyyttä / ei haluaisi olla tekemisissä
- testoja otettava käytännössä loppuikä
- henkilötodistusongelmat
- vanhempien itsesyytökset

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Kuinka kertoa äidilleen olevansa mies

Keskusteltuani lääkärin kanssa minulla oli aivan tavallinen työpäivä edessä. Koko päivää väritti jonkinlainen lievä ahdistus epäselvästä sukupuolisuudestani.

Pyöräilin vanhemmilleni vielä päivän päätteeksi ja kerroin äidilleni tarkennetusta lääkityksestä. Lopulta iskin pöytään myös itse asian: "pyysin myös lähetettä transpolille".


Käytin muutamaa helppoa esimerkkiä ajatellen, että ne selkeyttäisivät tilannettani ja ajatuksiani joillain tavoin.

Jos pitäisi valita, vaihtaisinko sukupuolta vai seksuaalista suuntautumista, valitsisin ehdottomasti sukupuolen. Ja kysyttäessä, olisinko syntynyt mieluummin naiseksi vai mieheksi, sanoisin ilman minkäänlaista epävarmuutta viimeksi mainitun.


Äiti teki sen, mitä hänen oikeastaan kuuluukin. Otti asian erittäin mielipiteettömästi ja toisteli lähinnä, että harkintaa, harkintaa, harkintaa. Hän totesi itsekin, ettei osaa varmaan vielä suhtautua uutiseeni mitenkään.

Tilanne oli vähän outo ja kuten lääkärinkin tapaamisessa, ihmettelen suuresti omaa rauhallisuuttani. En alkanut selittelemään liikoja. Tai puolustelemaan itseäni. Enhän ole tehnyt mitään väärin. Olen vain alkanut ottaa entistä vahvemmin selvää siitä, kuinka pitkälle meneminen "riittää" minulle ja kuka olen sukupuolisesti.


On ollut niin pitkään selvää, etten ole nainen. Tuntuu hassulta, että siitä pitää erikseen alkaa kertomaan ihmisille. En identifioitu nimeeni, se ei tunnu omalta. En tunne myöskään kuin lähinnä uteliaisuutta ajatukseen rintojen poistamisesta.

Kadehdin miehistä kehoa ja "miehisyyttä" niin monella tavalla niin pitkään, että välillä se on aiheuttanut väärinkäsityksiä itsetulkinnassani ja olen joutunut harkitsemaan pitkään ennen kuin pystyin poissulkemaan vaihtoehdon, että olen miehiin päin seksuaalisesti - ainakaan primääristi.


Kun puhuin vajaa viikko sitten yhden vanhan ystäväni kanssa asiasta, hän oli asian suhteen todella ymmärtävä ja totesi mm. ettei ole ikinä ajatellut minusta sukupuolitetusti. Tuon sanominen tuntui minusta paremmalta kuin olisin osannut kuvitella.

Se, että nykyinen seurustelukumppanini tuntuu olevan aika sujut asian kanssa, hermostuttaa minua. Pelkään, että jos prosessi lähtee etenemään puheesta psykiatrin tapaamisiin tai fyysisiin toimenpiteisiin, hänen suhtautumisensa muuttuu. Koska sitten se kaikki on enemmän totta. Käsinkosketeltavampaa.